Matka on ollut pitkä tähän päivään asti ja paljon on kerennyt tapahtuun mutta mulla on myös ollut paljon aikaa vain.. olla ja miettiä ja rentoutua... mikä on toisaalta ihan hyvä ja toisaalta ei.. en halua joutua liikaa ajatusten valtaan mutta oon kuitenkin oivaltanut muutaman asian, jotka on helpottanut mun elämää. Suoraan sanottuna, nyt kun tarkemmin ajattelee, mä en oo tehny sitten yhtään mitään :DD paitsi ollu kavereiden ja koiran kanssa.
Töissä olin sen toisen viikon ja pakko sanoa, että onneks se on ohi! Kyllä siellä sen kaks viikkoo ny viihty mutta töihin en kyllä kauppaan menis. Kauheen yksitoikkoista, samaa ja pelkkää hyllyn täyttämistä, huhhuh. En sit tie millasta olis olla kassalla? :o
Koira tuli siis kaksi viikko sitten ja se on vienyt mun ihan koko ajan... Se on aivan huippu! Sen kanssa on kiva touhuta ja leikkiä, se vaan puree ihan kohtuu paljon :DD ja yks päivä anto mulle jopa turpaan... ja puri huulesta.. ja nenästä.. ja korvasta? Ärsyttää vaan kun neiti päättää herätä jo viiden maissa ja se tunne on ihan hirvee, kun pitää raahautua ulos viemään koiraa pissalle. Oon muutenkin niin huono nukkuun, että loppupäivä sujuu sitten koomassa.. Se on ainoo asia, mikä mua tässä koira jutussa mietityttää mutta muuten ollaan pärjätty ihan hyvin :)
Kävin siellä ortopedillä kuuleen ne magneettikuvauksen tulokset ja kävi ilmi, että viimisessä nikamassa on rasitusosteopatiaa, joka siis tarkoittaa sitä, että siellä on tavallaan esiasteen murtuma (stressimurtumaks ne sitä kutsuu). No sitten se kirjotti mulle särkylääkkeitä (jotka kerrankin oikeasti toimi) ja lähetti fysioterapeutille, joka oli sitä mieltä, että koska mun lonkka on väärässä asennossa ja se aiheuttaa mun selkään semmosen notkon. Niin joka askeleella, kun astun niin se ylempi nikama iskee siihen alempaan nikamaan, mihin se "murtuma" on tullu. Että lonkan asento sitten vaan kuntoon.. ja jos en saa sitä kuntoon, niin se nikama saattaa mennä kahtia :D (mikä ei kuulemma haittaa!)
AINIIN! Me muutetaan Tampereelle! Äiten kanssa... Se haki lainan pankista (talo siis myynnissä mutta kukaan ei osta sitä) ja ollaan nyt katottu pari kämppää sieltä. Muutto on ihan 100% varma ja oon tosi iloinen asiasta, koska mun koulu on Tampereella ja iskän vuorotteluvapaan takia olisin joutunu herään viideltä ja tullu kotiin viiden jälkeen. Ei kiitos kahentoista tunnin päiviä. Iskä jää tänne nykyseen taloon sitten yksikseen ja eropaperit kirjotetaan ja sillee.. Tästä en tiedä, mitä pitäis ajatella. Ne väittää mulle, että mun koulu on tärkein, että sen takia muutetaan mutta kyllä mä tiedän, että oikeasti ne ei vaan halua katsella toistensa naamoja.
Elämässä on liian paljon päätöksiä. Isoja ja pieniä ja mä en tiedä miten niihin suhtautua. Mä oon tosi huono tekeen päätöksiä. Pelkään aina, että valitsen väärin. Mua haukutaan ja moititaan siitä tosi usein mutta mun mielestä on vaan parempi, että muut päättää. Kyllä mä meen sitten mukana.. Sä teet päätköksiä päivässä tuhansia: mitä syödä? Ottaisko päiväunet? Kävelleen vai pyörällä? Omena vai päärynä? Kymmeneltä vai yheksältä nukkuun? Kotipäivä vai viihteelle? Jotkut näistä päätöksistä on helppoja mutta entä jos eteen osuu koko elämän määrittävä päätös ja se päätös täytyy tehdä nopeasti? Sun mielipiteesi on tärkeä ja se tarvitaan. Tai ainakin sulle uskotellaan, että sun mielipiteesi on tärkeää. Mulla oli sellainen tilanne vähän aika sitten ja mä päädyin valehtelemaan, koska totuus ei olis muuttanu asiaa. Ja loppujen lopuks mä oon ainoo, joka kärsii mun valehtelusta, joten eihän se haittaa?
Tässä taas tällä kertaa, adios!
